tiistai 31. joulukuuta 2013

Kuukausittaiset yhteenvedot 2013

Blogi on ollut 3,5kk pystyssä ja se on kasvanut todella paljon. Tänä aikana se on saanut 120 lukijaa Bloggerin kautta, lukijoita Bloglovinin kautta sekä tykkääjiä Facebook sivuille (täällä) ja Instagramiin (täällä). Blogilla on ollut yli 3000 yksilöityä kävijää ja pelkästään joulukuussa yli 1500, eli kasvu on suurta. Blogia on luettu yhteensä yli 14000 kertaa 3kk aikana.

Kynsien koristeluissa tekstuurilakat ovat nousseet todella suosituiksi samoin kuin water decalsien eli siirtokuvien käyttö. Hololakat, matat ja liukuvärjäys ovat jatkaneet suosiotaan. Tikkuglitterit herättivät paljon negatiivisia mielipiteitä ja sitä verrattiinkin bakteereihin ja säärikarvoihin. Keväällä OPI möi aitoa 18k kultaa sisältävää lakkaa, syksyllä valkokultaa. Nämä nousivat monen himotuslistoilleen.

Mitä 2014 tuo tullessaan lakkojen ja koristelujen osalta? Ainakin peililakkoja on tulossa ja satiinin tuntuisia "paijauslakkoja" alkaa tulemaan useammassa värissä. Valkoiset lakat selkeillä ja pienillä yksityiskohdilla koristeluissa sekä "ikkunankarmi" koristelut, eli kaksi pysty ja kaksi vaakaviivaa tai samantyylinen niin, että keskisormessa pystyviiva ja muissa vaakaviiva. Keväällä pastellit alkavat taas tulemaan esiin. Jäädään innolla odottelemaan.

Katsotaan mitä 2013 toi tullessaa blogin osalta. Kasasin jokaisesta kuukaudesta oman kollaasin yhteenvetoteksteineen.

Syyskuu:




Syyskuun 16. päivä pistin blogin pystyyn koulun digikurssin potkaistua hieman vauhtia tähän. Kuvat tuli otettua ulkona, valoisuuden ansiosta. Syyskuussa tuli myös käytyä Tallinnassa kynsilakka ostoksilla ja kelitkin olivat niin valoisia, että oli mukava kuvata kynnet ulkona.


Lokakuu:




Lokakuun alussa sain OPI Man with the golden gun -lakan, joka sisältää aitoa kultaa. Blogi sai uuden bannerin ja Facebook sivut. Lokakuussa tuli vinkit kestävämpään lakkaukseen (täällä) ja pidempiin kynsiin (täällä). I love me -messuilta tuli saatua ja hankkittua paljon hyödyllistä (täällä). Loppukuusta lähdin Saksaan lomalleihailemaan kauppojen nail baareja kymmenen kilon matkalaukulla ja takaisin tulessani laukkuni painoi 23,5kg. Taisi tulla mukana sellaisia yksilöitä, joita ei Suomessa myydä (täällä). Kynsilakat siirtyivät laatokostoista omaan kynsilakkakaappiin (täällä), jossa ne viihtyvät kauniissa riveissaan merkittäin.



Marraskuu:






Marraskuussa oli Suuri arvonta, jonka palkinto sisälsi omiakin luottotuotteitani. Marraskuussa valon määrä kun vähentyi ja ilma oli kuiva niin monen kynnet rupesivat liuskoittumaan, joten kerroin vinkkini kuinka päästä eroon liuskoittuvista kynsistä (täällä). Eksyin vahingossa Outlet messuille (täällä), josta taisi löytyä muutakin kuin porkkanoita hevoselle. Esittelin koristeidensäilytys laatikkoni (täällä) ja koristelumalleja (täällä), joita olin aikaisemmin tehnyt. Paljon pyydetty leimaamistutoriaalin toteutin myös (täällä).


Joulukuu:





Joulukuussa olin mukana kauneusbloggaajien joulukalenterissa, jossa jokainen teki yhden luukun. Oma luukkuni löytyy täältä. Tein myös arviota uudesta Kauniit kynnet -kirjasta sekä ystävien kanssa annettiin kosmetiikkapainotteinen syntymäpäivälahja ystävällemme. Perhetuttujen kanssa kokoonnumme vuosittain leipomaan pipareita, itse tein kynsilakkapullon muotoisia yksilöitä, jotka löytyvät täältä. Kerroin omista luottotuotteistani ja vinkkailin hyviä tarjouksia, joita joulukuussa oli paljon. Kävin Tallinnassa ja Cesarsin blogi-illassa. Hankin kynsipöydän (täällä), josta ollut jo paljon iloa ja josta tulee olemaan vielä enemmän iloa. Jouluna veli tuli Saksasta Suomeen tuoden lakkoja ja jouluna tuli veljeltä ja äidiltä yhteislahjana Kikon sugar mat -lakat. Sata lukijaa tuli täyteen ennen joulua ja sen kunniaksi järjestettiin arvonta.


Nyt siirrytään uudenvuoden viettoon ja katsotaan mitä vuosi 2014 tuo tullessaan. 

2 kommenttia:

  1. Vielen Dank für deinen Kommentar auf meinem Blog :) Ich freue mich sehr, dass du meinen Blog magst. Dein Deutsch ist doch gar nicht schlecht. Leider kann ich kein Finnisch.

    Liebe Grüße und ein schönes & erfolgreiches Jahr 2014
    Isabel

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Danke und sehr erfolgreiches neues Jahr für dich auch :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...