perjantai 27. joulukuuta 2013

Ihanat joululahjat

Meillä oli vilkas joulu kun kokoonnuttiin koko perhe kuka mistäkin päin maailmaa, sukulainen ja ystäväperhe kahden koiransa kanssa. Kaikissa kolmessa kerroksessa oli elämää. Eivät haitanneet joulun sateet kun sisällä niin paljon tekemistä.


Ystävien koirat osasivat ainakin ottaa rennosti peiton alla. Toinen oli myös kova saunoja. Istui ylälauteilla tyytyväisenä ja pakko myöntää, että itsehän luovutin saunomisen suhteen ennen koiraa.

Joulu meni pitkälti syödessä. Alkupalojen jälkeen availtiin paketit ja kerättiin lisää nälkää. Koirani sekoaa kun pääsee pakettien kimppuun ja haistelee kaikki paketit läpi ja kaivaa omansa, jotka sitten innoissaan avaa. Muille paketit jaettiin kuusen alta. Olen tainnut olla kiltti, kun oli tullut niin paljon paketteja. Löytyi untuvatakkia, Teema astiastoa sydäntyynyjä, urheilusukkia, meikkipussia, leffalippuja, arpoja ja sitten jotain erikoista:



En tiedä yrittävätkö muut tehdä minusta leipuria vai mitä kun en yleensä saa mitään leipomisvälineitä ja nyt yhtäkkiä kolme erilaista. Muoteissa kai tarkoitus täyttää suklaalla, mutta toimivat myös jääpaloina. Naisellisia kuvioita kun korkokentää, pusuhuulet, sydämet ja käsilaukut. En ole suuri peruskahvin ystävä, mutta reseptikirjasta löytyi erilaisia suklaareseptejä ja miitä eriskummallisia erikoiskahveja. Niitä tulee varmasti joku päivä kokeiltua

Sitten kauneustuotteisiin:



Sain rasvaa, tehovoidetta, huulikiillon, huulipunan, minipeilin, sudin, just do it kristallikorun, kasvopaperia, luomiväreja, kajaalia ja kynsilakkoja. Kaksipäinen huulirasva/-puna oli tuote, joihin en aikaisemmin ole törmännyt. Ensin levitetään toisesta päästä huulirasvaa ja annetaan imeytyä, jonka jälkeen tussin näköisestä ja oloisesta päästä piirretään huulipuna huuliin. 


Ihanalta uusioperhe pikkusiskoltani, joka myös ratsastaa hevostani kerran viikossa, sain muutaman muun kosmetiikkatuotteen päälle Lumenen kynsilakkoja. Vasemmalta oikealle Farewells (hyvästit), Sweetie ja Dandelions (voikukkia). Meillä asuneelta hollantilaiselta sain luomiväri aplikaattoreita, joita kuulemma kuuluisi käyttää kynsien koristelussa (kertokaahan miten?).


Sitten veljeni, jonka Kiko shoppailuista kerroin täällä osti näköjään kaupasta lisääkin lakkoja itseltäni salassa. Sain paketin, jonka sisältöä en edes muista enää koska paperissa luki: "katso television taakse". Juoksin telkkarin taakse ja voi sitä sekoamista kun paketissa luki Kiko. Pakkaus itsessään on tyylikäs liila/pinkki/hopea enkä aio heittää sitä pois.



Paketin sisältä paljastui kahdeksan Kikon Sugar mat lakkaa, joista en saanut parempaa kuvaa kun en niitä toistaiseksi ole saanut irti paketista. Pitää pyytää jotakuta lyhytkyntistä irrottamaan nämä, että pääsen heti lakkailemaan. Ylärivi vasemmalta oikealle 451 apricot, 452 Watermelon, 453 Cherry red ja 454 Wine. Alarivi vasemmalta oikealle 455 Light taupe, 456 Teal green, 457 Royal blue ja 458 Anthracite.


Tässä vielä Kiko onnea. Kuvassa pinkki Kikon lahjakassi, josta päältä tursuaa kuplamuovia. Taisin jonkun toisen paketista nappasta ennen roskiin menoa, kun hyviä esim tulevan arvontapaketin postituksessa, joka löytyy täältä.


Mitä itse sait joululahjaksi?


5 kommenttia:

  1. This is cool post and i enjoy to read this post. your blog is fantastic and you have good staff in your blog. nice sharing keep it up

    VastaaPoista
  2. Mullakin on toi muotti missä on sydämmiä & huulia, ite en oo kokeillu tehä niihin mitään, mutta sisko teki fazerin sinisellä tikkareita, ja namnam ne oli hyviä :D Aattelin ite kokeilla seuraavaks valkosuklaalla yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ite just ostin maito- ja valkosuklaata tarkotuksena tehdä just noit tikkareita. Mut jos varsi on myös suklaata nii eikö se sula käteen? Ja jos noi täytetään sulaneella suklaalla niin annetaanko huoneenlämmössä/jääkaapissa kovettua, kun pakkasessa suklaan koostumus vähän muuttuu ja maku lähtee.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...