maanantai 31. maaliskuuta 2014

Liilat holot ja Saksan tuliaiset

Täällä ollaan flunssassa, joten blogi on saanut uuden bannerin, taustakuva on vaihtunut ja oma pikkukuvakin on uusi Facebook sivua unohtamatta.


Kynsillä:

Zoya: Mira
Northern Star: Final Girl
Rival de Loop: White
Veryme: Black deco


Edgy Polishin Northern Star merkkinen ja Final girl niminen lakka on kaunis, mutta peittää huonosti, joten laitoin alle Zoyan Miran cremelakkaa kaksi kerrosta ja päälle kerroksen Final Girl hololakkaa. Lopputulos miellytti itseäni sen verran, etten halunnut lähteä tekemään suuria koristeluja, joten valkoiset ja mustat nail art viivat saivat riittää.

Alla käytetyt lakat:


Saksassa asuva veljeni tuli käymään Suomessa, joten sain myöhäisen synttärilahjan:


Kiko 261 ja Kiko 465


Vasemmanpuoleinen 261 on tarkoitus laittaa esim cremelakan päälle. Sävy on hieman liilaan taittava. Oikeanpuoleinen 465 on denim sininen mattalakka, joka peittää kahdella kerroksella ja levittyy hyvin. Päälle sain asetoonitonta Belenin kynsilakanpoistoainetta, joka itselläni jatkuvassa käytössä. 

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Cleon salaisuudet

Perjantain työpäivän jälkeen ajelin ruuhkassa vielä tallille, jossa kaksi hevosta odotti ratsastusta. Olin kotona todella myöhään, joten kotona odottava blogin kautta tuleva Cleopatra's Secret boksi antoi intoa ja energiaa yöhön asti. Paketista paljastui mielenkiintoisia tuotteita. 


Paketista tuli neljä täysikokoista tuotetta.



Suloinen pahvipurkki, jota pyörittämällä tuotetta tulee lisää. Tuoksuu ruusulle ja tuotetta saa levittää "mihin tahansa haluat sinua suudeltavan". Tää on jännä! Ei sisällä parabeeneja eikä keinotekoisia väriaineita, eli plussaa luonnonmukaisuudelle.


Make Up Storen kultainen luomiväri Famous. Tuote on todela pigmenttistä ja kauniin väristä. 


Tässä yksi sipaisu tuotetta kämmenselälle. Vaikuttaa myös pitkäkestoiselta, koska jouduin kunnolla hinkuttamaan värin pois. 


Käyttövalmiita vahaliuskoja kasvoille. Luonnollinen tuote ja mukana vielä purkissa manteliöljyä rauhoittamaan ihoa. Näillä voi poistaa esim "viikset", jos sellaiset on tai muut epämiellyttävät karvat kasvoilta. 


Make Up Storen toinen tuote on hopeinen frosty tyylinen Michael kynsilakka. Aina tykkään kun boksista tulee kynsilakkoja. Lakkapullo on tyylikäs ja miellyttää silmää.


Itse lakka on kauniin värinen, tosin jättää harmillisesti siveltimen jäljet. Lakka peittää hyvin kahdella kerroksella. Koristeluissa tulen varmasti tätä käyttämään, sen verran näkyvä tuo hopean sävy.

Cleopatra's Secretin tilaajille on lopussa vielä -25% alennus heidän nettikauppaan. Lisätietoa boksista löytyy täältä

Tuotteet olivat hyviä ja pääsivät heti käyttöön. Boksista saa aina laadukkaita tuotteita, joihin ei pety.



maanantai 24. maaliskuuta 2014

Consult Ladyn blogi-ilta

Oltiin kauneusbloggaajien kanssa Consult Ladyn blogi-illassa. En ole ennen käynyt Korsossa, joten nyt sielläkin tuli pistäydyttyä. Ihan kuin ulkomailla olisi, sen verran erilaista oli. Jokainen kivitalo oli erilainen ja erikokoinen. Consult Lady näkyi juna-asemalle, joten välissä ei voinut eksyä. Sisälle astuessa ei silmiä saanut irti niistä kynsilakkahyllyistä. Heillä käymiseen ei tarvitse y-tunnusta vaan jokainen saa käydä siellä ostelemassa. Samoin he tarvitsevat koulutusmalleja jatkuvasti muun muassa ripsienpidennyksiin, kestomaskaraan ja sokerointeihin. Eli jos edullisesti haluat itsellesi esimerkiksi rakennekynnet niin ota yhteyttä Consult Ladyyn.


Aluksi meille esiteltiin kaikki Consult Ladyn tuotteet, eli lakkojen lisäksi heillä on meikkejä, rasvoja, ripsiä, raksutarvikkeita jne. Kuitenkin itseäni himotti eniten Consult Ladyn maahantuomat China Glaze lakat. Tarjolla oli myös pientä syötävää, jotka itseltäni menivät pääosin ohi kun kyykin hyllyjen edessä.



Myynnissä oli myös nail art lakkoja ja erilaisia koristeita.


Taisin mä kaksi suklaata popsia. Nam.


Consult Ladylta saatiin kaikki Mirabellan huulikiilto, Bodu drench rasva ja yksi China Glaze lakka. Itse valitsin vasemmalla olevan Adoren. Muut lakat ovat Get outta my space, Flip flop fantasy, 2nite ja Hyper haute. Päälle sain vielä silmänympärysvoide testerin. 

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Tummanpunainen Essie

Kynsibloggaajien miitin teemana oli punaisen eri sävyt ja koska itselläni oli liila tunika päällä, ei pinkki sopinut millään, joten tummanpunaiseen oli tyydyttävä. Päälle mustat water decalsit ja hopeat strassit.


Kynsillä:

Essie: Twin sweater set
water decals
strasseja


Lakkasin ja koristelin nämä kynnet jo lauantai aamuna ja vasta tänään otin kuvat, joka tietenkin näkyy. Lakka kuitenkin pysynyt kynsilläni ihan hyvänä jo viisi päivää. Eniten siitä saan kiittää päällyslakkaa.


Essien Twin sweater set on tyylikäs tummanpunainen cremelakka, joka peittää kahdella kerroksella. Huomenna onkin uusien koristeluiden vuoro, koska perjantaina olen menossa kynsiyrityksen blogi-iltaan. Katsotaan kuinka monta lakkaa tulee ostettua.

Alla käytetyt lakat ja siis noita strasseja saa siis ostettua ihan Sinooperista.



sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Iso kynsimiittipostaus: kun 15 kynsihörhöä laitetaan samaan tilaan..

En ole tekemässä kynsimiitistä osa 1,2,3 ja 4 postauksia vaan kaikki tulee tähän samaan postaukseen. Milja, Hanna ja Shiny järjestivät eilen kynsibloggaajille ihanan miitin Miljan luona. Meitä oli yhteestä 15 kynsihörhöä ja päälle pari kissaa ja kani.

Olin tullessani varannut eksymisvaraa, kun oltiin etukäteen varoitettu, että perille saattaa olla vaikea öytää. Vahingossa kuitenkin löysin heti perille, joten ajoissa oltiin. Heti ensimmäisenä laitettiin itseemme nimilaput, jossa myös bloginkin nimi, joka helpotti muihin tutustumista. Suurin osa oli tuttuja naamoja, mutta mukana oli myös uusia tuttavuuksia, joihin oli mukava tutustua.

Muut kynsibloggaajat:



 Teemaan sopien kaikilla kynnet illan teemaan sopien. Omat kynteni ovat tummanpunaiset kynnet oikealla puolella alhaalla.


Fresita oli todella anteliaasti sponssannut pikkupulloillaan, joilla otettiin alkumaljat ja niitä nautiskeltiin iltaan asti. Ruokapöytä oli herkullisen näköinen ja onneksi moni saapuikin mahat muristen paikalle. 


Kahvila & Lifestyle Lineea tarjosi suurimman osan ruoista ja JuhlaCenter ruokatarvikkeet muiden koristeluiden lisäksi.

Jälkiruokana oli herkullinen vadelmajuustokakku, joka täytti yhden palan jälkeen jo niin paljon, että Cupcakesit jäivät omalta osaltani vain ihailun kohteeksi. 


Tuotepussien lisäksi meillä oli arvontapöytä, josta jokaiselle oli yksi palkinto. Itselleni tuli Zoyan Kimmy lakka ja MoYou Londonin rakkausaiheinen leimauslaatta. 


Jokaiselle oli tuotepussi, joka sisältsi vaikka mitä uutta.




Kaikkialkoivat heti tutkimaan orannsien lahjapussien sisältöä innokkaana. Kokemuksia, ihailuja ja ihmetyksiä jaettiin keskenään tiiviisti.


Tässä oman pussini sisältö. Paljon tuli kaikkea mielenkiintoista testailtavaksi.


MoYou Londonin leimauslaatan teemana on rakkaus ja tuosta on tarkoitus ottaa aina mieleisiään osia kynnelle. Sydämet ja erilaiset kiekurat toimivat aina kynsillä.


Innin kynsitarrojen kuvion saa ostaja itse suunnitella mieluisensa. Tosin pohjan kannattaa olla vaalea, jotta oman kynnen kärki ei erotu päistä niin selkeästi. Ylhäällä kuvassa olevalla mittanauhalla saa helposti mitattua oman kynnen leveyden, jotta osaa valita oikean kokoisen. Kuvio olisi saanut olla toisenlainen, nyt se näyttää pikselioksennukselta. Nähtäväksi jää kuinka helppo nuo on sitten irrottaa kynsistä ja vahingoittaako kynnen pintaa.


Edgy Polishilta tuli lasiviila, suklaasydän ja Northern Starin Final Girl lakka, joka on liila hololakka. Peittää vasta kolmannella kerroksella, mutta lakassa todella voimakas holoefekti, joka ei tässä valaistuksessa erotu niin hyvin kuin päivänvalossa. Suklaasydämen kerkesin jo syödäkkin tai oikeastaan maistaa vain, koska ei omaan makuuni ollut sopivaa vaikka muut olivatkin sitä kehuneet.


Berneriltä tuli IsaDoraa ja Sally Hansenin lakka. Lakat vasemmalta oikealle: IsaDora Halo, IsaDora Macaron, IsaDora Opaline ja Sally Hansen Chic Pink. Näistä eniten innostuin Sallu Hansenin Chic Pinkistä, koska väri niin kauniin pehmeä ja keväinen. Halo ja Opaline tarkoitettu enemmän cremelakan päälle, joten näin tikulla ei väri pääse oikeuksiin. Macaron on nätti vaaleanvihreä tekstuurilakka.


CesarsShopilta tuli Nailfixin blokkiviila, Lumenelta peittävä ja hieman shimmerinen Illan hämärässä lakka ja NailCitylta kaksi Zoyan lakkaa Kimmy ja Mira. Kimmy on punainen lakka kultaisella shimmerillä ja peittää kahdella ja Mira liila creme, joka melkein peittää yhdellä. 


Consult Ladylta tuli viila ja China Glaze Latticed Lilac, jonka pitäisi olla crackle lakka, mutta tikulle ei ainakaan crackle efektiä muodostunut, vaikka muut crackle lakat ovat tikulla toimineet. Ei yhtään haitannut, sillä crackle lakat ovat jo mennen talven lumia ja muuten olisinkin tähän lakkaan tyytyväinen mikäli sitä avatessani ei olisi ollut lakkapullon kaula täynnä kuivunutta lakkaa niinkuin korkin sisäpuoli myös. Wiener Institutilta tuli kaksi Dependin lakkaa, joista kuvassa keskellä oleva on 2085 ja oikealla 2062. 2085 on frosty lakka, joka eri valossa hieman erivärinen ja 2062 on prinsessa glitter unelma, joka todella kaunis lakka hyvällä peittävyydellä ja aivan susi poistaa kynsiltä. 

Loppuillasta jätettiin kamerat nurkkaan ja keskityttiin Fresitaan ja seurusteluun. Yllä olevia JuhlaCenterin saippuakuplia tuli myös puhalleltua melko paljon. Kiitos mukavasta miitistä kaikille mukana olleille. 


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Alex, se luottomies, joka mahduttaa sisälleen arteesi

Aikaisemmin koristelutarvikkeet ovat olleet Malm laatikostossa meikkien kanssa. Nyt meikit tarvitsivat lisää tilaa, joten koristelutarvikkeille ostin oman laatikoston. Mitat tilasta oli otettu jo etukäteen ja ei muuta kuin Ikeaan etsimään sopivaa. Halusin laatikoston, jonka laatikot aukeavat helposti ja sujuvasti ilman, että tarvikkeet kaatuilisivat ja siirtyisivät paikoiltaan joka kerta.



Ensin iskin silmäni suureen Alex laatikostoon. Kuitenkin totesin sen olevan liian massiivinen tilaan, joten oli tyydyttävä pienempään. Kasaaminen oli helpompaa kuin Micke kynsikoristelupöytä. Kun laatikosto oli kasassa aloin tietenkin heti innoissani täyttämään sitä, jolloin vasta tajusin kuinka tilava se on. Kaikki koristelutarvikkeet ja kynsivälineet lukuunottamatta lakkoja on laatikostossa ja silti on vielä tilaa. Nyt voi huolella taas tehdä uusia hankintoja.

Eilen postissa saapui LivBox tai no lappu tuli jo perjantaina, mutta oli vasta eilen mahdollisuus noutaa postista. Olin tilannut boksin, koska oli puoleen hintaan ja peruin jatkoboksit, koska tämä yritys ei ole minua varten.



Tykkäsin Lorealin hiustuotteesta ja hoitavasta huulipunasta. Muilla en oikeastaan tee mitään. Olisi mukavaa, jos boksissa olisi enemmän kosmetiikkaa ja tämä on suurin syy miksi pidän Cleopatras Secret boksista enemmän.

Lauantaina tavataan taas muiden kynsibloggaajien kanssa, sitä odotellessa. Niin ja huomenna syömään, torstaina korista vetämään ihanille lapsukaisille ja toimistossakin on niin ihanaa, vaikka aurinkoa näkeekin melkeinpä vain lasin läpi.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Naistenpäivän shoppailut

Työpaikalla jokaista naista muistettiin jo perjantaina ruusujen muodossa ja kotiin tullessani laitoin omani kynsipöydälleni. Illalla koiran kanssa lenkillä kerättiin pajunkissoja, jotka koristanvan vessaa ja keltaiset tulppaanit ruokapäytää. Tänään on nautittu +6asteesta ja auringonpaisteesta. Illemmalla kävin shoppailemassa itselleni uudet kevätnilkkurit ja jostain kumman syystä muutama kosmetiikkatuote eksyi mukaan. Kuitenkin kolme tuntia shoppailtuani itselleni rauhassa kaikkea, en pystynyt millään tuhlaamaan niin paljoa rahaa, joka meni 10minuutin hevoskauppa vierailussani. Ihme rahareikä tuo hevonen, älkää hankkiko, jos haluatte pitää rahanne lompakossa;)

Niihin tuotteisiin, jotka sain itselleni hankittua.


Ostin ihanat nahkanilkkurit, jotka olivat tarjouksessa puoleen hintaan. Kävelin pitkin kauppaa ja höpöttelin myyjälle samalla sovittaen monia monia eri kenkiä. Tarkoituksena ostaa myös mustat peruskorkkarit, mutta haaveeksi jäi. Ruusu on naistenpäiväruusu. Lumenelta nappasin mukaani valokynän, joka testauksen jälkeen vaikuttaa toimivalta tuotteelta. Lakoista mukaan tuli kolme Essien lakkaa, joista kaksi on Mademoisellea. Toinen on menossa pikkusiskojen äidille, joka Tallinnana laivalla haikaili tuon perään, joten ajattelin yllättää hänet. Itselleni otin toisen, jotta saisin tietää onko niin himottava. On a silver platter on jo pullossakin niin kaunis, ettei sitä voinut hyllyyn jättää.


Essien Mademoiselle ei edes erotu tikusta. Kuva ei hämää vaan kahdella kerroksella en luonnonvalkoisesta tikusta huomannut melkein mitään. On a silver platter on kaunis ja todella glitterinen. Glittereitä ei tarvitse kaivaa pullosta vaan niitä tulee runsaasti kerrallaan.


Tässä lakat lähietäisyydeltä. Keskimmäinen on todella upea, Mademoiselleen en nyt lämmennyt ja sitä tarvitsee neljä kerrosta näkyäkseen. Ei sovi tällaiselle räikeistä väreistä pitävälle. On a silver platter on kuitenkin upea lakka.



keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

OPI Designers Series -kynnet

Olin viikonlopun Himoksella kaukana internetistä, tietokoneesta ja itseasiassa kännykkäkin jäi sängylle lepäämään. Tarkoitus näin toimistossa työskentelevänä oli keskittyä ulkoilmaan hyvässä seurassa. Ajettiin työporukan kanssa minibusseilla Himokselle, jossa odotti kolme hulppeaa mökkiä. Bilemökki, palju mökki ja "grandma cottage". Itse olin palju mökissä, jossa todellakin paljusta nautittiin. Lunta ei ollut kuin rinteissä ja osa menikin laskettelemaan. Itsellänikin oli alunperin tarkoitus lasketella, mutta kaunis ilma ja hyvät lenkkimaastot veivät voiton ja tehtiinkin pienellä porukalla lenkki, joka päätyi Himoksen Rinneravintolaan megasalaateille ja after skiille;) Ilta päätyi HimosAreenalle, jossa ikähaitari oli suuri, mutta silti oli hauskaa. Viikonloppuna tuli saunottua, syötyä, nautittua auringosta ja tietenkin paljuiltua poreissa paljon!

Nyt tulee kuvaa molemmista koristelluista käsistä. Monesti kuvaan vain vasemman, koska ne hienommat ja kuvaaminen helpompaa oikealla kädellä. Nyt jalustan, kameran ja lampun kanssa tappelemalla sain kuvaa myös oikeasta kädestä.


Kynsillä: 

OPI: DS Luxurious
Rival de Loop: Black


Tuo OPIn lakka on ihana luottotuote. Peittää hyvin, levittyy kauniisti sotkeamatta ja kuivuu nopeasti. En käyttänyt edes pikakuivattajaa näihin kynsiin. Koristelu on selkeä ja helppo kuitenkin tuoden kauniisti pituutta kynsiin.





lauantai 1. maaliskuuta 2014

Vieraskynä: Nail Addict

Hei Pitkät Kynnet -blogin seurailijat! Tänään teille esittäytyy Masa, Nail Addict blogin kirjoittaja.



Hullaantuminen kynsilakkoihin tapahtui aika lailla tasa kaksi vuotta sitten, pari päivää ystävänpäivän jälkeen vuonna 2012. Lukiolle tuotiin Aden Cosmeticsin "lahjakortteja" joilla sai hakea yhden kynsilakan ilmaiseksi. Kävin hakemassa vaaleanvioletin lakan, joka tällä hetkellä on jo ollut aikoja käytettynä. Sillä yhdellä lakalla sekä aiemmin omistamallani (myöskin vaaleanvioletilla, mutta tässä oli myös hopeista shimmeriä!) Givenchyn lakalla lakkailan pari kuukautta, kunnes samaisessa Aden Cosmeticsissa oli lakkoja 10€/6kpl tai jotain vastaavaa. Tietenkään en tilaisuutta voinut jättää käyttämättä ja mukaan tarttui muutaman meikkijutun lisäksi moniväriglitterlakka, kirkkaan vihreä creme, Essien Jamaica Me Crazyn värinen lakka, sininen jelly, valkoinen lakka (joka oli muistaakseni hyvä sellainen!) sekä aluslakka. Samalta reissulta nappasin myös itselleni kaksi koristelulakkaa, oranssin ja keltaisen. Myöhemmin kävin hakemassa päällyslakan kokoelmiini.

Yllä luetelluista lakoista se sitten lähti, ja jossain vaiheessa tajusin myös, että samaa lakkaa voi laittaa useammankin kuin yhden kerroksen, ja se glitterlakka näyttää hyvältä muidenkin lakkojen päällä! Kokoelma karttui pikkuhiljaa, lähinnä flormareita, wet'n wildejä sekä wild&mildejä epäilisin olleen. Ja uskaltauduin jopa kokeilemaan niitä koristelulakkoja, ja otin ensimmäisestä "koristelustani" jopa kuvan! Voi sitä onnen tunnetta silloin :D Nämä taideteoksen näettekin vieressä.

Haha. Ja miten lyhyet kynnet! Aika.. pelottavat. Mutta hei, jostakin on lähdettävä! Pikkuhiljaa sitä on tullut kehityttyä, ainakin toivon kovasti niin!

Ylempänä olevat kynnet on tehty pari kuukautta hurahtamisen jälkeen, alkaa jo näyttää ihan hyvältä! Leimauskamatkin olin jo hankkinut :D Ja pitänee vissiin koittaa uudestaan Gina Tricotin Goldin leimaukseen, en muistanutkaan että se on leimannut noin hyvin!

Mutta jos kuitenkin tultaisiin nykyaikaan näistä menneiden muisteluista. Ikää löytyy 18 vuotta, perheessä isä, äiti, pikkusisko, -veli, koira ja kissa! Poikaystäväkin kaiketin voidaan jo laskea perheeksi. Lakkoja löytyy tällä hetkellä suurinpiirtein 120, luku on ihan sopiva mulle, siinä 150 alkaa menemään paniikin raja. Kyllähän sitä välillä miettii mitä kaikkea silläki rahalla olis voinu saada, mutta puolustelen tätä kuten moni muukin lakkailija; käyn baarissa erittäin harvoin ja alkoholia käytän muutenkin vähän, en tupakoi ja kaikenlaisilla shoppailureissuilla pyrin ostamaan vain mitä tarvitsen.

Geelivermeet tuli hommattua lokakuun alussa, ja siitä lähtien aktiivisemmin ja epäaktiivisemmin on tullut puuhailtua niidenkin parissa. Omat kynnet mulla on aina ollut suhteelliset vahvat, että ne varmaankin olisivat pärjänneet ilmankin geelivahvistuksia. Kaikkea kuitenkin pitää kokeilla, ja nyttemmin on siis myös mulla geelikynnet. Kynsien muoto on mantelimainen tällä hetkellä, saa nähdä kohta muutan sen takaisin taltaksi. Tuskin ihan heti, koska olen niin tykästynyt näihin. Suuri unelma olisi saada oikein pitkät stiletto kynnet (esim. tällaiset). Kovin montaa päivää sellaisia en varmaankaan pystyisi pitämään, mutta edes muutaman päivän ja olisin onnellinen! Ja uskon kyllä, että niidenkin kanssa oppii elämään :D Ylioppilasjuhliini olen suunnittelut, että yrittäisin itse tehdä vastaavanlaiset, saa nähdä!

Loppuun mulla olis teille vielä tutoriaali ns. Distressed koristelutyylistä, harjoitussormi saa toimina havainnollistajana :)

1. Lakkaa aluslakalla ja pohjavärillä.
2. Valitse toinen lakka, mieluusti hieman pohjaväriä tummempi. Pyyhi sutia pullon reunaan niin kauan, että se on lähes lakaton.
3. Tee muutama siveltimenveto kuivuneen pohjalakan päälle.
4. Toista 2 & 3 kohdat vielä yhdellä tai kahdella värillä, itse tykkään laittaa mustan värin päällimmäiseksi.
5. Lisää päällyslakka!

Itse käytin näitä lakkoja:
Essence - Upper green side
Essie - Naughty Nautical
Seppälä Tiia Vanhatapio - Moss
Seppälä Tiia Vanhatapio - Black bird


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...