tiistai 12. marraskuuta 2013

Tutoriaali: lumihiutalekynnet

Vaikka vielä ei ole lunta maassa niin pian se tulee, haluttiin sitä tai ei. Toiset meistä rakastavat lunta ja toiset eivät. Itse kuulun jälkimmäiseen kategoriaan ja puolestani Suomessa voisi olla ikuinen kesä. Siinä vaiheessa kun toiset valittavat kesällä 30 asteen kuumuutta niin itse otan vesipullon mukaan ja lähden lenkille. Kuitenkin olen vuoden kylmimmässä kuussa syntynyt, joten jollain tavallahan talvesta on pidettävä, nimittäin kauniiden kynsikoristeluiden merkeissä. Valkoinen lumen väri kertoo puhtaudesta ja yhdistämällä sen sinineen tulee kotimaisuuden tunteen lisäksi siitä kaunis yhdistelmä. Päätin tehdä tuton lumihiutalekynsistä.


Pohjaväri kannattaa olla vaaleampi sininen, jos ei ole varma onko valkoinen lakka, joka tulee päälle, tarpeeksi peittävä. Tässä sinisessä on hieman shimmeria, joka tuo hieman moniulotteisuutta väriin. Anna pohjavärin kuivua kunnolla.


Laita rankalainen manikyyriteippi (voit myös itse leikata tavallisesta näkymättömästä teipistä) ja asettele jos pitkät kynnet siihen kohtaan yläreuna, johon sormi loppuu. Jos lyhyen kynnet niin voit itse päättää mihin kohtaan, kuitenkin max. 1/3 kynnestä. 


Ota mahdollisimman peittävä valkoinen lakka ja lakkaa kynnen kärki. Ota teippi pois kun lakka on vielä märkä.


Kasta ohut sivellin läpinäkyvään lakkaan ja vedä ohut viiva valkoisen ja sinisen rajalle. Ota hilettä dotting toolin, siveltimen tai pinnin avulla ja laita näkymättömän lakan kohdalle. 


Maalaa ohuella siveltimellä lumihiutale siniselle alueelle. Ensin risti, jonka jälkeen jokaisen viivan välistä uusi viiva ja lopuksi päihin hieman poikittain olevat harakanvarvas viivat. Lumihiutaleen ei tarvitse olla symmetrinen ja niitä voi olla kynnellä useampia erikokoisia. 

Tällaiset kynnet saavat itseni ajattelemaan kaikkia lumen positiivisia puolia. Nämä koristelut haluan ehdottomasti kynsille sitten kun tulee taas lunta.

Alla vielä käytetyt lakat:








10 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet! <3 mistä tollasia kiakkoja pystyy ostamaan, mihin oot tuonki lakkauksen tehny? Paljo ne maksaa? :) liityin lukijaksi, ihana blogi sulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ebaysta saa halvimmat, mut jos ei sieltä haluu tilaa niin esim Adeninalla on: http://www.adenina.fi/koristelutuotteet/tyokalut/kiekot-ja-viuhkat.html

      Poista
  2. Hei! Voitko tehdä postauksen kynsien "hoidosta"? Itselläni on todella huonot kynnet ja kynsinauhat (olen mm. Pureskellyt niitä) ja haluaisin saada ne parempaan kuntoon! Kaipaisin kiperästi vinkkejä. Minusta myös tuntuu , että nää kasvaa t o d e l l a hitaasti..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkaa vinkkejä välilehteen, sieltä löytyy vinkkejä pidempiin kynsiin, vinkkejä liuskoittuviin kynsiin jne

      Poista
  3. Ihanat! :3 Mulle on tulossa adeninalta lumihiutale siirtokuvia, en malta odottaa että pääsen itsekkin tekee lumihiutale-kynnet.
    polisandbigdreams.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Kuulun myös samaan jälkimmäiseen kategoriaan, yök, talvi, kylmä. :/ P.S. Sulle on meiliä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesää odotellessa;) Vastasin meiliin ja ens kerral ehdottomasti mukana

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...