lauantai 4. tammikuuta 2014

Tallinna ja sen ostokset

Olin puolsiskojeni ja heidän äitinsä kanssa Tallinnassa. Päivän ohjelmaan kuului Tax free, Kaubamaja, jäätelöbaari, Vanhan kaupungin joulutori eläimineen, ruokakauppa ja laiva buffet. Reissun ostoslistalla oli vasta Kaubamajan myyntiin tulleet Zoya lakat ja Escadan kesän 2014 tuoksu Born in Paradise, mikäli tuoksu miellyttää.


Laivassa kanssamme oli ruotsalaisia korisjoukkueita, joistä varsinkin miespuoliset veivät kokonaan näkyvyyden. Mukavampaa ajanvietettä oli miettiä paljonko sellaiset pitkulat oikein syövät kuin kuunnella alkoholin vaikutuskenalaisia suomalaisia. Siskoni olivat kuitenkin parasta matkaseuraa, molempiin olen tartuttanut kynsihöperöitymistä ja kun Tallinnan päästiin, syöksyttiin suoraan Kaubamajan kynsilakka osastolle. Vanhemmin kanssa analysoitiin lakkoja, jonka aikana 6v keräsi OPIa ja China Glaze lakkoja sylin täyteen ja halusi kaikki. Äitinsä kanssa keskusteltuaan päätyivät yhteen kimaltavaan mini China Glaze lakkaan, jota oli myynnissä enää yksi kappale. Kaubamajassa oli alet, joten kierreltiin kunnolla kosmetiikkaosastot. Tänä aikana siskoni kerkesi hukkamaan mini China Glaze pullon ja vaikka kuinka etittiin, ei sitä löytynyt. 


Tässä omat ostokseni. Kun Tax free aukesi, kävin heti tuoksuttamassa merkin tulevan kesän tuoksun, eli Escadan Born in Paradise Summer 2014 limited edition. Tällä hetkellä kaapissani on loppumaisillaan Escadan Sexy Graffiti, joka on mielettömän hyvän tuoksuinen. Olen käyttänyt muiden merkkien hajuvesiä välissä kun itseäni ei miellyttänyt viime vuoden Cherry in the Air, vaikka monet siitä tykkäsivät. Liian marjainen makuuni. Tämä tuoksuu pääasiassa pina coladalle eli kookokselle ja ananakselle. Aluksi ananas on voimakas, mutta myöhemmin kookos voimistuu melkein ainoaksi tuoksuksi. Tuoksu on hyvää vähän kerrallaan, liikaa ruiskutettuna tulee päänsärky. Tämän takia pullosta saisi tulla vähemmän kerrallaan. Jos tykkää lempeästä kookoksesta, on tämä hyvä. Hinta laivalla 50ml pullossa 43€, maissa 61€.

BYS:in luomiväripaletti löytyi alesta hintaan 2,80€. Itse käytän Naked ykkösen luomiväripalettia, mutta kokonsa vuoksi vaikea kuljetettava, joten tämä tulee matkakäyttöön. Samalla ostin myös BYS:in meikkisiveltimen, koska olen tähän asti levittänyt sienellä ja ne imevät meikkivoidetta paljon itseensä. 

Joulutori tuli kierrettyä viidessä minuutissa kun kaikki kojut samantapaisia. Sitten löydettiin saippuakoju, jossa seitsemäksi minuutiksi jäätiin tuoksuttelemaan saippuoita, jonka jälkeen ei kehdattu lähteä ostamatta jotain. Pala (100g) maksoi 3,50€ ja tuoksuja oli purkasta aloe veraan. Päädyin raikkaaseen limegreippiin, jossa vahva sitruksinen tuoksu. 


Escadan pullossa suloinen kukka. Kaubamajassa ei ole ennen ollut Zoyaa myynnissä, mutta nyt vuodenvaihteessa he ovat ne myyntiin ottaneet ja piti heti käydä tarkastamassa mitä lakkoja siellä on. Itselleni on maailmalta tulossa Zoyan tekstuureita, joten pysyin siitä hyllystä erossa ja keskityin peruslakkoihin. Hintaa lakoilla oli kympin. 

Zoya Mieko
Zoyan lakat ovat 5-free eli ne eivät sisällä tolueenia, formaldehydihartsia, formaldehydiä, DBP:tä eikä kamferia. Tämä Mieko oli värinsä viimeinen, mutta eiköhän ne täytä hyllyjään pian. 



Lakka peittää 2-3 kerroksella eli ei ole peittävimmästä päästä ja ensin väri on pinkimpi, kunnes laittaa useamman keeroksen, jolloin väristä tulee punaisempi. Mieko sisältää kultaista shimmeriä, paljon.


Tästä näkee hyvin kuinka paljon kultaista shimmeriä lakassa on.


2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...