torstai 3. lokakuuta 2013

Seppälä -70%

Seppälässä on tällä hetkellä paljon tuotteita -70%, joten sen lisäksi että täytin vaatekaappiani mukavasti piti kynsilakkakaappianikin täyttää. Kyllä, luit oikein. Kynsilakkani sijaitsevat seinällä IKEAn kahdessa lääkekaapissa. Näin ne ovat kauniisti esillä kun kaapit avaa, mutta ovien ansiosta ovat valolta suojattuna, eivätkä vahingossakaan pääse tippumaan. Nonii, mutta takaisin Seppälään, eli tosiaan osa lakoista oli jo valmiiksi alennuksessa eurolla ja tämän lisäksi tuli -70% eli loppuhinnaksi muodostui 30centtiä. 



 En yleensä ole Wild mild merkin ystävä niiden muun muassa heikon peittävyyden takia ja siksi olen kyseisen merkin lakkapullot antanut siskolleni, mutta nyt oli pakko ostaa muutama vaikka sitten vain kaveriksi muille lakoille. Wild mild merkki lopettaa Seppälän myymälöissä, joten jos mielii näitä lakkoja vielä saada niin hopihopi Seppälään. Malmilla ja Tapiolassa oli vielä hyvät valikoimat kun taas Kannelmäestä ja Sellosta olivat jo loppuneet. 



Kynsilakat vasemmalta oikealle:

Wild mild: Madness
Wild mild: Poison
Wild mild: Brooklyn bridge
Wild mild: Long Island
Wild mild: 5th avenue
Wild mild: Bronx
Tiia Vanhatapio: Moss
Tiia Vanhatapio: Mercury



Tiia Vanhatapion lakoista mulla on jo ennestään Sangria ja Gold, joten nyt löytyy koko kokoelma.


Tässä Wild mild Madness lakka, joka sisältää pientä sinistä hippua. 

Näiden lisäksi mukaan tarttui kolme Lorealin lakkaa. Halusin tiettyjä neutraalin/nuden/ruskean sävyjä virallisempiin tapahtumiin ja Lorealilta löytyy mukavia sävyjä. 


Ei ihan sitä mitä hain, mutta lähimpänä olivat Prisman valikoimasta, joten otin nämä. Lorealin lakkojen litrahinnat hipoo pilviä samoin kuin Mavalankin, joten en niitä yleensä osta vaan mielummin pari euroa enemmän ja saan China Glazea, jonka laatu on hyvää ja joka on paljon isompi lakkapullo eli riittää pitkäksikin aikaa. No ennestään löytyy pari Lorealin lakkaa ja vaikka ne loppuvatkin heti, niin olen ollut sudin pyöreään muotoon tyytyväinen. 


Swatchasin nämä tikuille ja samalla huomasin, että kahdesta sudista törröttää irtohaituvia, mikä oli suuri pettymys. Ennen olen ollut tyytyväinen Lorealin lakkoihin, mutta kun olen ostanut niitä pääasiallisesti hyvän sudin takia, niin nämä ostokset tuottivat vain pettymyksen. Katsotaan milloin nämä lurjukset päätyvät kynnelle.




6 kommenttia:

  1. Oliko tossa nimettomassa W&M:ssa viivakooditarra korkissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollu ja pohjassa oleva tarrakin oli irronnut :/

      Poista
    2. Ok, mulla on kaks Wild&Mildia joista toi vois olla jompikumpi, tutkailen asiaa illemmalla. :)

      Poista
    3. Kävin tänään Seppälässä tutkailemassa jos löytyis tolle lakalle nimeä ja löyty onneks. Lakka on Poison niminen, numeroa en muista, oisko ollu 620.

      Poista
    4. Haa, hyva etta selvis, ma en tietenkaan muistanut katsoa niita silloin kun lupasin. Multa olisi loytynyt El Corazon ja Star Violet. :)

      Poista
    5. Ei mitään. Sait muhun intoa lähteä Seppälään selvittämään tän nimen:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...