lauantai 31. toukokuuta 2014

Blogitapahtuman suunnittelua ja käytännönjärjestelyjä

Olen järjestämässä kynsibloggaajien tapahtumaa 14.6. kotiini Helsinkiin yhdessä Hannan ja Suvin kanssa. Miitti tulee olemaan suurin kynsibloggaajien miiteistä, joten alkuvalmisteluja on paljon. Halutaan pitää hieman erilainen miitti, joten päätin tehdä myös etukäteen postausta eikä sitten vain jälkikäteen. Näin päästään kaikki hyvään tunnelmaan, joka huipentuu 14.6. Olen todella organisoivaa tyyppiä, rakastan projektiluontoisia tehtäviä ja tapahtumien järjestämistä, joten tämän miitin järjestäminen on todella mukavaa vaikka se viekin melkein kaiken vapaa-ajan.


Miitin osallistujat on kaikki kasassa ja kaikkien tiedot, blogit ja allergiat on kauniisti excel taulukossa. Oon aina tekemässä taulukoita kaikesta. Oon tehny myös taulukot jo hankituista jutuista ja niistä, jotka pitää vielä hankkia. Suosikkini on to do -lista, joka on myös excelissä, josta voin yliviivata sitten hoidetut hommat. Toisia tällaiset taulukot ahdistaa, itse laitan elämää niin järjestykseen kun ei kaikkea tarvii muistaa vaan voi luntata taulukosta. Miitissä kolme järjestäjää niin pitää myös merkata ylös kuka hoitaa minkäkin homman, ettei vahingossa tehdä tuplatyötä.


Teemana on kesä, koska tapahtuma on kesäkuussa. Teema näkyy koristeluissa, tarjoiltavassa ja toivottavasti myös osallistujien pukeutumisessa+kynsissä. Toivotaan hyvää säätä, jotta terassilla voi istuskella ja trampoliinilla pomppia.

Ohjelma on viittä vaille valmis. Luvassa ainakin luovuutta, kisailua, kirppistelyä, syömistä ja illalla vähän valloittamaan tanssilattiaa.


Tässä pientä sneak peak kuvaa osasta sponsseista. Tässä miitissä panostetaan sponssien laatuun, ei määrään. Olen ollut yhteydessä vain mukavien firmojen kanssa, missä itselläni on hyvät asiakaspalvelukokemukset ja joiden tuotteista pidämme. Cityshoppari Cardun eli cityshopparialennukset älypuhelimeen ovat jo kaikki osallistujat saaneet. Tähän ollaan jo nyt ennen miittiä päästy tutustumaan ja tutustumista onkin sillä alennuksia on niin hurja määrä. Onneksi gps:n avulla voi katsoa ne tarjoukset, jotka ovat itseään lähellä. Tästä tulee vielä ennen miittiä tarkempi postaus kunhan pääsen käyttämään tarjouksia.


Miitin käytännönjärjestelyt etenee hyvin ja maanantaina pidetään palaveria vielä Hannan ja Suvin kanssa meillä, jotta saadaan mietittyä tarjoilut loppuun, varmistettua yksi ohjelmaosio ja katsottua tilat.



12 kommenttia:

  1. Varmasti ihana miitti luvassa ja harmi kun itsellä muuta menoa niin en voinut ilmoittautua =)

    VastaaPoista
  2. Voi että, harmittaa ihan sikana ku ite ei pääse! Tai sinänsä ois ollu vapaa mutta oon semmosessa tilassa että noilla päivämäärillä ei uskalla lähteä kovin kauas kotoa :D Toivottavasti pääsee joku toinen kerta.. Tulee varmasti kivaa teille! <3

    VastaaPoista
  3. Hiiiiiii, tästä tulee kiva miitti! Pari viikkoa o/

    VastaaPoista
  4. Oi, kuulostaa niin kivalta! :) Ja tosi kiva että pääsen osallistumaan, onkin minulle ihka ensimmäinen miitti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et oo ainoo, jolla eka miitti. Hyvä että saadaan sutkin mukaan miittailuihin :)

      Poista
  5. Oon niin pinkeenä innostuksesta että! :) Hienoa että joku uhraa vapaa-aikansa että saa järjestetty jotain näin kivaa, peukkua sille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Tää järjestäminen on todella mukavaa, joten mielelläni tätä teen :)

      Poista
  6. Hauska sneak peak -postaus, odotan jo innolla tulevaa! :))

    VastaaPoista
  7. En malta odottaa, kivaa kun on mukana sellaisia bloggaajia, joita olenkin halunnut joskus nähdä livenä! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...