tiistai 13. toukokuuta 2014

Saksan reissu ja sen hullut kosmetiikkashoppailut

Lähdin perjantaina aamulennolla kohti Frankfurttia ja tässä tapauksessa lento todella oli aamulla kun herätys oli 03.45 nja klo 8.00 olin jo Frankfurtin lentokentällä. Ystävä oli vastassa ja siitä lähdettiin Bäckerein eli leipomon kautta kotiin aamupalalle syömään tuoreita sämpylöitä. Perjantai oli varattu shoppailulle, jota tehtiinkin iltaan asti. Käytiin Pull&Bearissa, Kikolla, Primarkilla Douglasilla jne ja välissä pysähdyttiin Meloonian ihanille Frozen yogurteille. Illalla käytiin Frankfurtin yöelämässä, jossa juomia saa yhdellä kolikolla ja kaikki täysikäiset tietävät, että jos baarissa shotin saa eurolla, niin se on halpaa.

Seuraavana aamuna matka kohti Darmstadtia, jossa veljeni asuu. Muu perhe oli mennyt sinne jo etukäteen kun itse halusin olla myös ystäväni kanssa. Lauantaina tuoretta pinaattia, parsaa ja salaattia lounaaksi ja eikun keskustaan kauppoja kiertelemään. Löysin T-Maxista hyvän kosmetiikkatelinnen.


Tuollaisen siis löysin. Mahtuu hyvin kosmetiikka järjestykseen.

Sunnuntai meni nähtävyyksiä kierrellessä, kuten yliopisto sisältä, linna ja kaunis puutarha, jonka korkeimmasta kohdasta pystyi näkemään Frankfurttiin asti eli puolen tunnin matkan päähän. Illalla mentiin ravintolaan syömään itsemme palloiksi.

Maanantaina viimeiset ostokset kuten Essencen minttulakka. Moni muukin huomannut sen olevan hyvä lakka, sillä se oli kahdesta ensimmäisestä Dm:stä loppu. Onneksi löytyi kaksi kappaletta lähtöpäivänä, koska halusin itselleni yhden ja toisen olin luvannut tuoda Hannalle. Lentokentältä ostin Loccitanen suositun käsirasvan ja bongailin Sonialle lentokentältä löytyviä kosmetiikkamerkkejä.

Sitten niihin ostoksiin:


Tässä kosmetiikkashoppailuja. Painotus voiteissa, kynsilakoissa ja luomiväreissä. Ihanan värikästä ja kesäistä. 


Kun näin ystäväni ihailin hänen pitkiä tekoripsiää kunnes hän kertoi niiden olevan omat ja paljasti, että ne räpsyttimet on RevitaLashin ansiota. Halusin itsellenikin testiin tuollaisen, joten katotaan parin kuukauden päästä toimiiko minulla. Sen alla on pinkki Manhattanin Supersize ripsiväri, jolla ole itselleni saanut tuuheat ripset. Edellinen ripsiväri loppui, joten nyt ostin uuden. Hintaa alle 5€. Catricen concealer paletti samoin kuin oikeaala alhaalla olevat Catricen Camourflage creamit ostin ystäväni suosituksesta. Peittää finnit, värierot ja alla olevat creamit peittää tummat silmänaluset todella hyvin. Testattu jo ja tyytyväinen olen. Hintaa alle 3€ kpl. Kikon Eye base ja invisibble lip liner on hyviä peruskamoja ja Catricen absolute bright ja Smokey eyes paletit ostin värien puolesta.


Vasemmanpuoleinen Balean rasva on kamomillaa käsille ja kynsille. Seuraava on erilaista hyttysmyrkkyä, sitten käsivoidetta, joka antibakteerinen. Sun dancelata halusin monene kehumaa rusketuksen edistäjää ja aurinkorasvat tuli edullisesti ostettua samalla. Loccitanen käsirasvaa ostin vihdoin kun Saksassa hieman edullisempaa kuin Suomessa, eikä tarvinnut maksaa postikuluja.


Rivi kynsilakkoja. Kikoja, P2 ja Essencea. Näistä swatchit myöhemmin. 


Essencen suloinen blush up poskipuna, P2 kynsiainetta mangon tuoksulla, Essencen kynsilakan korjaajakynä ja koristelukynä. Katsotaan miten toimii. 


Kevääseen ja kesään kuuluu kukkaset ja hiuskoristeet, joten niitä tuli mukaan pari iloisissa sävyissä.

Materialismionni!




13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Odotan jo huomista, et pääsen tikuttamaan noita:)

      Poista
  2. Oi miten paljon kaikkea! Eniten mieleen on nuo kaikki lakat <3

    VastaaPoista
  3. Mistä liikkeistä noi ripsijutut mm ripsiväri ja sitten noi peiteaineet oikein on??
    Itsekkin tuli oltua saksassa 5vkoa työssäopissa koulun puolesta ja käytiin kaverini kanssa Kielissä shoppailemassa kahtena päivänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RevitaLash ripsiä kasvattava seerumi on Douglasista, Manhattanin pinkki supersize ripsiväri on Dm:stä, mutta saattaa löytyä myös Rossmannista. Samoin Catricen peiteaineet on Dm:stä.

      Poista
  4. Mun into päästä eurooppaan lomalle ei lieventynyt yhtään, kiitos vaan :D Poskipuna ja peiteaineet lakkojen lisäksi näistä iskisi eniten.. Aargh tahdon ulkomaille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähet heti kun lomaa;) peiteaineisiin oon ihan rakastunu, tosi hyvät!

      Poista
  5. Oiii, miten ihania ostoksia! :3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...