sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Suklaasydän tikkareita ja Kikon sugar mat -lakat

Kerroin kuinka olin saanut joululahjaksi leipomistarvikkeita ja tänään päätin tehdä suklaatikkareita. Rupesin sulattamaan valkosuklaata toisessa kattilassa ja maitosuklaata toisessa. Tuli oikein leipuriolo, kunnes rupesin täyttämään sapluunoita, joihin suklaa ei tietenkään mennyt toivotulla tavalla. Kuitenkin lopputulokseen olen ihan tyytyväinen, ensi kerralla paremmin.


Pitää ostaa kertakäyttötikkujaa, niin voi antaa muille noita. Seuraavan kerran pitää täuttää jotain herkkuja noihin tuomaan makua. Nyt kuitenkin turvallisesti takaisin kynsien pariin. 

Sain Kikon lakat vihdoin paketista irti, joka ei ollut mikään helppo rasti. Pakkaus auki, taitto ja tiukka sormiote lakan ympäri. 


Siinä suloisesti kauniissa rivissä. Otetaan swatchit ensimmäisestä neljästä lakasta vasemmalta.


Vaalein on Kikon 451 Apricot, joka tarvitsee kynsillä kolme kerrosta peittääkseen, koska pigmenttiä ei ole niin paljoa. Hempeä väri ja aluksi mietin tuleeko tekstuuri pintaa ollenkaan kun tuntui ja näytti tavalliselta lakalta. Vasta kuivuessaan kaikista väreistä nousi tekstuuri pinta essin. Vaaleanpunainen on Kikon 452 Watermelon ja vaikkei vesimelonin värinen lakka olekaan, oli peittävyys parempaa kuin Apricotissa ja peitti kahdella kerroksella samoin kuin Kikon punainen 453 Cherry red, joka sopii todella hyvin pikkumustan kanssa juhliin. Kikon liila 454 Wine olisi omaan makuuni saanut olla hitusen vaaleampi, mutta peitti myös kahdella kerroksella.




Kikon 455 Light taupe vaatii kolme kerrosta. Tikussa vain kaksi ja reunoista näkyy pilkistävän. Sitten kauneimpaan lakkaan, eli Kikon 456 Teal green, joka turkoosi lakka säkenöiden sekaisin vihreää ja sinistä. Peittää kahdella kerroksella. Ystävänsä 457 Royal blue on vähäpigmenttisempää, mutta peruskaunis lakka myös. Tumman harmaalle 458 Antracite ei kuulu omiin suosikkiväreihin, mutta voimakkaan kimalluksen ansiosta saa hieman anteeksi. Kun kaikki näistä ovat vierekkäin, ovat ne todella kauniita ja sopivat keskenään hyvin yhteen. Näillä olisi helppo tehdä liukuvärjäys tai skitlette.

4 kommenttia:

  1. Nuo suklaat näyttää ihan älyttömän herkullisille :)
    Hankin itselleni myös nuo Kikon lakat ja kyllä oon ollu niihin tyytyväinen :) On ne vaan upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli ne ihan hyviä, ehkä vähän liian makeita. Ens kerral haluisin kokeilla suolapähkinä murusten kanssa. Yritin noita Kikoja hankkia veljen kautta, mutta se huijas ettei siel kaupas ollu. No ilone ylläri tuli veljen lahjapaketista:)

      Poista
  2. Oi nää on niin ihanan näköisiä värejä :) Ja suklaatkin on ihanan näköisiä ;W;

    Oisko sulla muuten mitään vippaskonsteja glitter-lakkojen poistoon kynsistä? Ei meinaa millään tahdo ikinä lähteä... Kynsiharja ja repiminen helpottaa, mutta se vaurioittaa mun kynsiä samalla T^T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkaa vanulappu neljään osaan ja kasta ne kunnolla poistoaineessa. Aseta pala kynnelle lakan päälle ja laita ympärille folion palanen, jonka painelet sormen ympärille. Anna vanulapun muhia lakan kanssa jonkin aikaa ja kun otat foliot ja palat pois, ovat vaikeimmat glitteritkin poissa:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...